sunnuntai 30. elokuuta 2009

Kissakuvahaaste : Sylikissa

Sylikuvia ei löydy kun ei tuo Uuno hirmuisesti sylissä viihdy, mutta kainaloon tuo välillä tuppaa käpertymään.



lauantai 29. elokuuta 2009

Kuulumisia

Kiitos kysymästä, Uunolle kuuluu oikein hyvää.
Kaiken suloisuutensa lisäksi tuo pieni maukuja osaa olla myös varsinainen riiviö.

Aamuisin Uuno aloittaa jo hyvissä ajoin ennen kellonsoittoa riehumisen, härkkii koiria, juoksee hullua rallia pitkin kämppää niin että itse joutuu piiloutumaan peiton alle ettei saa kynsistä pikku herran säntäillessä päältä. Lähes joka aamu on Uuno saanut lopulta porttikiellon makkariin jotta saisi edes muutaman minuutin nukkua ilman koiran murinaa ja kissan kynsiä. Tästä eteenpäin ei yksikään nelijalkainen tule yöksi makkarin puolelle.

Nirsoherrakin joutui myös myöntymään syömään muutakin kuin almon herkkuja ja raksuja, kun ei muutamaan päivään kuppiin ilmestynytkään niitä lemppareita, pelkkiä tylsiä märkäruokia vaan, eikä yhtään raksua. Pariin päivään ei Uuno suostunut syömään mitään, nuoli vain kastikkeet märkäruuasta ja jätti loput kuppiin kuivumaan, kunnes tuli se hetki kun herra tajusi että nälkähän tässä touhussa tulee, ja sen jälkeen onkin kadonnyt kaikki mitä kuppiin pistetään. Eilen sai jo raksujakin ja raksukippo tyhjeni ennätys vauhtia, ihan kuin olisi kidutettu monta viikkoa ilman mitään ruokaa.

Uuno on myös syömisen lisäksi oppinut hyppäämään keittiön työtasolle, hellalle ja tiskipöydälle, ja sekös ärsyttää. Mies kun ei tykkää että kissa pomppii pöydillä joten aikas äkkilähtöjä kera vesisuihkun Uuno herra saa kun se pöydältä yllätetään. Vielä ei ole onneksi polttanut tassujaan hellalla taikka rikkonut pudottamalla mitään pöydällä ollutta. Ainoastaan mieheltä saamani ruusut sai tuntuman pienen puutarhurin hampaista.

Arvatkaapas millä maalarin kissa leikkii, no tietysti pensselillä, Uuno on kyllä sellainen pikkurosvo, tyhjensin repusta työvaatteita kun Uuno huomasi repussa olevat pensselit, "äkkiä kiinni pensselin karvoista ja menoksi ennen kuin tuo ilkeä palvelija nappaa sen pois".


Uuno tahtoo myös muistuttaa kuinka tärkeää on muistaa pestä kädet/tassut/käpälät näin possunuhan uhatessa.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Ulkoilua jälleen

Uuno onkin päässyt tällä viikolla jo kolme kertaa ulkoilemaan. Kaksi kertaa koirien iltapissille hieman hämärämpään aikaan ja kerran aamupäivästä auringonpaisteeseen touhuamaan. Eipä tuolla juuri ole Uunolle väliä onko ilta vaiko päivä, samalla tavalla tuo touhuaa. Illalla oli ehkä jopa säikympi kuin päivällä vaikka moni onkin sanonut että hämärään aikaan saattaisi kissa olla rohkeampi ulkona. Puihin kiipeäminen tuntui olevan päiväreissulla parasta, ja pariin kertaan olikin naru hieman solmussa oksissa kun herra päätti singota puuhun ja tulla eri kohtaa alas.







tiistai 18. elokuuta 2009

Nirsoilua

Uunosta on tullut nirso. Aluksi herra söi ihan mitä nenän eteen pisti, mutta eipä syö enää. Raksut hävii kyllä kiposta mutta märkäruoka ei. Ei kelpaa markettien märkäruoat ja eläinkaupan ruuista kiposta katoaa vain Almo Naturen herkkuruoat. Ei kelpaa myöskään jauhelihat eikä sei. Sianlihasuikaleet katosi kyllä viimeksi kiposta ja aamulla herra mutusti ihan tyytyväisenä raakaa kanansiipeä. Pitänee varmaan harkita jonkin näköistä ravintolisää kun ei nuissa raaoissa lihoissa ole niitä kaikkia lisiä mitä taas eläinkaupan märkäruuissa on. Kun ei tuota kissaa tahtoisi pelkillä raksuilla elättää. Mokomakin nirsoilija.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Vieraita

Uunolla kävi tänään vieras, pienen pieni Liinu, joka on kavereiden mökin alta löytämä, ehkä noin 9 viikkoinen tyttöpentu. Uunon naistenkäsittely taidot on hieman hakusessa, ei poju tiennyt kuin pienen kanssa ollaan. Alkuhalin jälkeen Uuno vaan läpsi tassullaan pientä minkä kerkesi ja Liinu peloissaan sähisi Uunolle. Vaan eipä se Liinukaan ihan toimettomaksi jäänyt, kyllä sieltäkin tuli pari kertaa Uunolle takasin päin läpsyä. Mitään rakkautta ensisilmäyksellä ei kyllä kissojen välillä ollut. Jos tuolta Uunolta jossain väliin veisi miehuuden niin voisi pikku Liinu tulla myöhemminkin kyläilemään ilman pelkoa pennuista.

Hali ♥


Pieni piiloutui koppaan ja Uuno vaan ahdisteli.


Läps.


Vieraiden lähdettyä pikkumiäs olikin ihan väsy.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kissakuvahaaste : Ruttunaama

Ei meijän nuorukaisen nassussa vielä ryppyjä ole :D Pientä yritystä tosin löytyi jo pikkusempana lelun kanssa painiessa.


sunnuntai 9. elokuuta 2009

Uuno ulkoilee

Pitkään mietin että opetanko Uunolle että kotonakin saattaa päästää valjastelemaan eikä pelkästään mökillä, mutta niinhän siinä kävi että tänään puettiin valjaat päälle ja lähdettiin katsomaan pihaa tuohon talon nurkalle.
Ja olihan se ulkoilu niiiin mukavaa, niin kauan kuin sitä kesti. Päätettiin lähteä takaisin sisälle kun metsästä tuli koira.

Pihalta löytyi tietysti paljon nuuskuteltavaa.


Välillä piti jähmettyä kauhistelemaan jotain uutta ääntä.


Ötökän kyttäysä ja tassulla läppääminen tuntui olevan päivän suosikki puuhaa.


Myös kuvaaja joutui vaaninnan kohteeksi.


Mutta enimmäkseen ulkoilu sujui hiippaillen paikasta toiseen.

maanantai 3. elokuuta 2009

Kauppakassien tarkastaja.

Tulipahan käytyä taas soppailemassa, ja tokihan Uunollekin piti ostaa kaikkea kivaa :D
Kotiin päästyä viskasin ostokset sohvalle ja sinnehän se pieni tarkastaja heti meni tutkimaan ostoksia.


Ja löysihän Uuno sieltä itselleen uuden lelun, jonka päättikin kaivaa kassista ja kantaa sen keittiöön, ei haitannut vaikka lelu oli vielä pahvissa kiinni, herra rupesi iloisesti leikkimään uudella aarteellaan.


Voi sitä pienen kissapojan riemua taas kun sai uuden aarteen, sillä se tuossa vieläkin jaksaa leikkiä, vaikka aarteen löydöstä on jo yli tunninverran aikaa.